Miina Supinen - Apatosauruksen maa

Pitkiin kirjoihin kyllästyneenä lähdin metsästämään lyhyitä lukukokemuksia eräästä lähikirjastosta. Apatosauruksen maa tarttui käteeni uutuushyllystä takakansitekstin houkuttelemana. Takakansitekstissä näet luvattiin seuraavasti:

"Absurdi lyhytproosakokoelma ylittää naurattamisen rajat terävillä huomioillaan ja inhimillisellä lämmöllään".

Kerrankin käsissä kävi teos, jonka takakansiteksti piti täydellisesti paikkansa! Tarinat olivat paitsi huvittavia myös inhimillisen lämpöisiä. Välillä kyllä punastelin kirjani takana ja mietin, että saakohan tälle oikeasti naureskella. Supisen teksti oli mainiota luettavaa ja huomiot parhaimmillaan tarkkanäköisiä. Teoksen 173 sivua sisälsivät tarinoita, joista jokainen voisi olla totta kaikessa käsittämättömyydessään. Hämmästyttävää oli kirjailijan taito tuoda esille erilaisia hahmoja, erilaisine sielunelämineen ja tarinoineen. Yksikään tarina ei ollut toisensa toistoa ja jokaisessa oli jotain oivaltavaa.

Oli hienoa huomata, että tainan ei tarvitse aina olla pitkä antaakseen lukijalle elämyksen. Sen ei tarvitse olla täynnä merkityksiä, piilomerkityksiä, viittauksia tai olla kirjailijan älykkyyden ja henkilökohtaisen sivistyksen mautonta esillepanoa. Joskus parasta tekstiä on se, joka kuvailee todellista elämää, todellisia ajatuksia, huomioi tätä päivää ja näkee kauas.

Suosikkejani

Kitkerä - aistimellinen teos - Posketon teksti

Vaari ja ravintola - teräviä huomioita

Maustepippuri - tragikoominen

Norsu! Norsu!-tunteikas tarina ruoan epäonnistumisesta ja kaikesta, nauratti

Apatosauruksen maa - inhimillinen, koskettava tarina

Suosittelen lukijoille, jotka haluavat joskus lukea jotain muutakin kuin "vakavasti otettavia" tekstejä, jos haluat nauraa, jos haluat jotain mikä koskettaa. Toisaalta tekstit eivät sovi sellaiselle, joka haluaa lukea tekstejä ilman monimerkityksellisiä tarinoita. Jotain pureskeltavaa näissäkin oli. Jos tykkäät vinksahtaneista teksteistä - Apatosauruksen maa on sinun juttusi.

****

Tutustu kirjaan WSOY:n sivuilla

Marie Darrieussecq - Sikatotta

Menin kirjastoon ja pyysin hauskaa luettavaa. Olin ehkä sen päivän haastavin asiakas, sillä olen kuullut, että hauskoja kirjoja on loppujen lopuksi olemassa melko vähän ja onhan huumori monen mielestä melko henkilökohtainen asia. Eräs kirjastonhoitaja osasi kuitenkin suositella Darrieussecqin tarinaa minulle, mutta varoitteli samalla tarinan olevan joiltakin osin melko roisi. Olihan se. Ällöttäväkin. Mutta samalla nautittavimpia lukukokemuksia aikoihin. Tarina vie mennessään ensimmäisestä lauseesta alkaen.

"Minun on pakko kirjoittaa tämä kirja vitkastelematta, sillä jos minut löydetään nykyisessä tilassani, kukaan ei kuuntele eikä usko minua" s. 7

Lähtökohtana tarinassa on kafkamainen muodonmuutos, jossa Kafkan tarinaan erotuksena on se, että päähenkilö on nainen ja hän muuttuu siaksi. Kafkan Muodonmuutoksen ja tämän tarinan yhteisiä tekijöitä voisivat olla myös inhorealismi ja yhteiskuntakritiikki. Toisaalta kirjailija onnistuu mielestäni tempautumaan irti esikuvastaan jossain kirjan puolivälin jälkeen, jolloin tarina lähtee kulkemaan omia uriaan.

Nautin tarinasta todella paljon. Alkupettymyksen jälkeen loppuratkaisukin oli oikeastaan sopiva, kun sitä vähän aikaa mietiskeli. Tarinassa pelattiin paljon vastakohtien teemoilla esim.

- toiveikkuus vs. epätoivo

- erilaisuus vs. samankaltaisuus

Sikatotta etenee päähenkilön kokemusten kautta ja henkilöiden välistä dialogia on suhteellisen vähän. Päähenkilön sisäinen kamppailu on kiinostavaa ja välillä hänelle toivoisi tapahtuvan jotakin kääntentekevää, joka toisi hänelle toivoa. Teos on mieletön taidonnäyte ja osoitus siitä, kuinka 117 sivua voi joskua olla paljon enemmän kuin 1000 sivua. Taitavaa. Ällöttävää. Hauskaa. Mutta ennen kaikkea - luettavaa.

*****