tag:blogger.com,1999:blog-36161668297647074032024-02-08T09:16:06.838-08:00Unohdettujen kirjojen hautausmaaKirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.comBlogger7125tag:blogger.com,1999:blog-3616166829764707403.post-36362267792005135722012-07-01T06:18:00.002-07:002012-07-03T01:24:43.408-07:00Päätön ritari : kauhutarinoita keskiajalta<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Takakansiteksti houkutteli lukemaan keskiajan kulttuuriin perehtyneen historiantutkija <b>Marko Lambergin</b> kokooman teoksen keskiaikaisista kauhutarinoista. Tarinat ovat eurooppalaisia ja ompa mukaan eksynyt pari Suomessakin aikoinaan tunnettua tarinaa. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="color: #783f04;"><b>Päätön ritari</b> -kauhutarinakokoelma ei ole ehkä aivan sitä, mitä kauhutarinoita mielellään lukeva saattaisi haluta lukea. Se, mitä nykyajan ihminen ymmärtää kauhutarinana liittyy varmasti osaksi myös siihen, mitä olemme nähneet elokuvissa. Kauhu käsitteenä on hirvittävän laaja, enkä ala sitä tässä avaamaan. Kuitenkin... kirjan kauhutarinat ovat, sanotaanko, hieman laimeampaa sorttia. Ne eivät varmasti vedä vertoja kauhuille, joita on totuttu näkemään esimerkiksi Saw -elokuvissa tai lukemaan Stephen Kingin kirjoista. Mitä ne antavat, on historiallinen näkökulma kauhuun. Koska kirjassa on keskiajalta tunnettuja kauhutarinoita, on kirja ainakin omassa kirjastossani löydettävissä hyllyluokasta 81.2 eli kansanrunous. Teoksessa on yhteensä 46 lyhyttä kauhutarinaa, jotka Lamberg on taustoittanut ja suomentanut. Taustoitukset ennen jokaista tarinaa olivat mielenkiintoista luettavaa ja auttoivat ymmärtämään tarinaa syvällisemmin.</span></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Kirjassa olevat tarinat ovat keskiajalle tyypillisesti useimmiten uskonnollissävytteisiä, joissa syntiä tehnyt ihminen saa kokea helvetin tulet ja kärsimykset. Useimmiten kadotettu sielu palaa tarinoissa kummittelemaan ja pyytää hänet huomannutta järjestämään jonkin sortin armahduksen sielulleen, jotta tämä pääsisi kärsimyksistään helvetissä. Ruttoon liittyvät tarinat olivat omasta mielestäni tietysti niitä jännittävimpiä, mutta myös tarina vihreästä ritarista, jossa vilahtavat tutut hahmot Kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista. Päätön ritari -tarinassa pääosassa ei kuitenkaan ole Arthur vaan ritari Gawain. Myös tarinat pröystäilevistä uskonmiehistä olivat hauskoja.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="color: #783f04;">Kuten alussa mainitsin, sisältää teos myös joitakin Suomessakin tunnettuja kauhutarinoita. Pari tarinaa on poimittu Jöns Buddes bokista, joka tuli käsitteenä esille ensimmäisellä kirjallisuuden kurssilla, jolla olen ollut. Muuten Jöns Buddes bok ei minulle ole aikaisemmin avautunut, joten oli erittäin kiinnostavaa lukea tarinoita juuri kyseisestä teoksesta. Lambergille täytyy antaa kiitosta siitä, että kirjallinen historia avautuu näin aloittelevalle kirjallisuuden harrastajalle, jolle edellä mainittu teos olisi muuten jä</span>änyt muistiin vain teoksen <span style="color: #783f04;">nimenä.</span></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Tarinoita, joista pidin erityisesti:</div>
<ul style="color: #783f04;">
<li><b>Päätön ritari (Sir Gawain and the Green Knight)</b> tarina 1300-luvulta kertoo ritari Gawainista ja hänen matkastaan vihreän ritarin valtakuntaan</li>
<li><b>Raunioilla (the Ruin)</b>, noin 700-luvulta, hieno runoteos tai oikeastaan se, mitä siitä on jäljellä</li>
<li><b>Rutosta varoittava aave</b>, noin vuodelta 1496, kertoo aaveesta, joka varoittaa Naantalin luostaria uhkaavasta vitsauksesta</li>
<li><b>Viikinkisoturin paluu</b>, sisältyy vanhempiin Edda-runoihin. Kuuluu kirjan tarinoihin, jotka eivät liity kristinuskoon vaan skandinaaviseen muinaisuskontoon</li>
<li><b>Toki elävä haalistuu kuolleiden keskellä</b>, löytyy Gesta Danorum eli Tanskalaisten teot -teoksesta. Varmaan ainoita Päätön ritari -kokoelman tarinoita, jotka olivat oikeasti jännittäviä. Kertomus viikinkisotureista Asmundista ja Aswidista sekä lihan- ja verenjanosta</li>
<li><b>Sanoilla hellytetään monen mieli</b>, todella hienoa ja koskettava tarina pahasta äitipuolesta, kuolemasta ja kärsimyksestä</li>
</ul>
<div style="color: #783f04;">
Päätön ritari -kokoelmassa on paljon tarinoita, joten jos koko kirjan kahlaaminen tuntuu työläältä, voi sieltä täältä valikoida itseään kiinnostavia tarinoita. Valintaa auttavat Lambergin kokoamat selitykset ennen jokaista tarinaa. Toki suosittelen lukemaan teoksen kannesta kanteen, sillä se antaa näkökulman paitsi kirjalliseen historiaan myös kauhukirjallisuuteen ja kauhun käsitteeseen. Tällä kertaa en arvioi yksittäisiä tarinoita vaan koko teosta kokonaisuutena, siksi lukukokemuksena teokselle vain kolme tähteä, vaikka osa tarinoista olisi saanutkin helposti kaikki viisi.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
***</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="color: #783f04;">Tutustu kirjaan </span><a href="http://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2542" style="color: #783f04;" target="_blank">SKS</a><span style="color: #783f04;">:n sivuilla.</span></div>Kirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3616166829764707403.post-82015391884253737362012-03-24T08:28:00.000-07:002012-07-01T06:23:43.940-07:00Aki Raatikainen - Kristallikuningas<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Kuten moni muu teos, joka on päätynyt luettavakseni, myös Kristallikuningas lähti mukaani kirjaston uutuushyllystä. Takakansiteksti lupailee lukijalle teoksen olevan "Huikea historiallinen seikkailuromaani kuohuvalta 1600-luvulta". Historiallisesta fiktiosta kiinnostuneena lähdin tämä uutuuskirja kainalossani kotiin. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä seurataan päähenkilö Axel Tystlåtenin matkaa Suomesta 30-vuotisen sodan repimään Eurooppaan. Takana on traumaattinen ero nuoruuden rakastetusta Sarasta ja kauhistuttava menetyksen paino saa päähenkilön muuttumaan mitään pelkäämättömäksi, armottomaksi sotilaaksi. Axel kohtaa ensimmäisen osan päätteeksi elämää muuttavan onnenkantamoisen ja toisen osan aluksi huono-onnisen espanjalaisen nimeltä Diego de la Cruz. Parivaljakko ystävystyy nopeasti ja seikkailut voivat alkaa. Toinen osa on ensimmäistä paljon kevyempi, vaikka päähenkilöä riivaavat edelleen alussa koetut kauheudet. Jos toinen osa oli jo kevyt, voisi kolmatta jo kuvailla siirappiseksi. Kolmannessa osassa matkustetaan maailman toiselle laidalle ja Axel joutuu vihdoin tekemään tiliä menneisyytensä kanssa.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Tarina eteni ensimmäisen kolmanneksen aikana vaihtuen melko usein takaumista käsillä olevaan hetkeen. Kerronnan vaihtuessa lineaariseen tarinasta poistui tietty jännitys ja olinkin hieman pettynyt siihen, että salaisuudet paljastuivat liian äkkiä. Alun kolmannes on varsin synkkää tarinaa sodasta ja rakkaudesta, joskin eräät himon täyttämät rakkauskohtaukset saivat ainakin omat korvani kuumottamaan pahasti. Tarinassa vilahtavat naispuoliset hahmot jäävät varsin persoonattomiksi sivuhenkilöiksi, siinä kun mieshahmoista saa melko hyvän kuvan. Kaikessa siirappisuudessaan tarinassa on tiettyä äijämäisyyttä varsinkin mitä tulee kuvattaessa Axelin tunteita rakkaudesta. Viimeisen osan aikana alun kiihkeä meininki vaihtuu nopeasti vaihtuviin juonenkäänteisiin ja romanttiseen paatokseen. Ehdottomaksi inhokiksini nousi loppua kohden pitkästyttävä ratkaisu, jossa päähenkilö löytää ns. sisäisen rauhan rakastumalla 17-vuotiaaseen Nanaan. Kuvotusta oli vaikea vältellä. Loppu, jossa päähenkilö palaa synnyinsijoilleen, on eltaantunutta toistoa jo kerran kuvitellusta ja, jonka olisin mieluummin jättänyt lukematta. Joskus onnellinen loppu ei vain sovi tarinan henkeen.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Jäin miettimään, olisiko teos voinut olla parempi, jos kirjailija olisi keskittynyt kehittelemään tarinaansa ensimmäisen kolmanneksen mukaan, sillä teoksen olisi voinut helposti jakaa kolmeksi erilliseksi tarinaksi. Olin erittäin pettynyt synkän alun vaihtuessa uskomattomiin tapahtumiin, missä milloin ollaan Richelieun hampaissa, milloin ranskalaisen hovin kestittävänä, milloin miekkaillaan D'artagnanin kanssa ja milloin lähdetään merille ja joudutaan myrskyn riepoteltaviksi. Ainakin itseäni jäivät vaivaamaan järjettömiltä tuntuvat juonenkäänteet Voltairen Candiden henkeen. Samaa edellä mainittuun voidaan löytää esimerkiksi seuraavista: 1) erään merkittävän hahmon käsittämätön kuolleista paluu, 2) pääsy eldoradomaisten rikkauksen äärelle ja 3) päämäärättömältä tuntuva matkustelu pitkin poikin Eurooppaa ja maapalloa. Toisaalta verrattuna Candideen, ei Kristallikuningasta voisi kuvata missään kohden adjektiivilla hauska.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Edellä kirjoitetusta voisi päätellä, että en pitänyt Kristallikuninkaasta yhtään. Tämä ei pidä aivan paikkaansa. Pidin todella paljon tarinan ensimmäisestä kolmanneksesta, jossa päähenkilö kamppaili paitsi itsensä myös vihollisen kanssa. Sotakuvaukset ryyditettynä rutolla ja muulla kurjuudella olivat erittäin kiehtovaa luettavaa. Se, mistä en pitänyt oli tarinan latistuminen loppua kohden kerrontatyylin ja tarinan tyylin vaihtuessa. Esikoisteokseksi Kristallikuningas on kuitenkin kaiken kaikkiaan melko hyvä ja viihdyttävä lukupaketti. Itse petyin tarinaan, sillä kansiteksti ei vastannut mielestäni tarpeeksi hyvin tarinan sisältöä. Luulin pääseväni lukemaan enemmän 30-vuotisesta sodasta, ruton runtelemasta Euroopasta ja Axelin kurjasta elämästä. Tulinkin lukeneeksi seikkailutarinan, joka oli höystetty piinallisilla rakkauskohtauksilla. Parempiakin faktioita olen lukenut. Siksi vain kaksi tähteä.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
**<br />
<br />
Tutustu kirjaan <a href="http://wsoy.fi/yk/products/show/188991" target="_blank">WSOY</a>:n sivuilla. </div>Kirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3616166829764707403.post-89368303427717614532012-01-28T05:57:00.000-08:002012-07-01T06:22:12.882-07:00Miina Supinen - Apatosauruksen maa<div style="color: #783f04;">
Pitkiin kirjoihin kyllästyneenä lähdin metsästämään lyhyitä lukukokemuksia eräästä lähikirjastosta. Apatosauruksen maa tarttui käteeni uutuushyllystä takakansitekstin houkuttelemana. Takakansitekstissä näet luvattiin seuraavasti:</div>
<div style="color: #783f04;">
<i><br /></i></div>
<div style="color: #783f04;">
<i>"Absurdi lyhytproosakokoelma ylittää naurattamisen rajat terävillä huomioillaan ja inhimillisellä lämmöllään".</i></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Kerrankin käsissä kävi teos, jonka takakansiteksti piti täydellisesti paikkansa! Tarinat olivat paitsi huvittavia myös inhimillisen lämpöisiä. Välillä kyllä punastelin kirjani takana ja mietin, että saakohan tälle oikeasti naureskella. Supisen teksti oli mainiota luettavaa ja huomiot parhaimmillaan tarkkanäköisiä. Teoksen 173 sivua sisälsivät tarinoita, joista jokainen voisi olla totta kaikessa käsittämättömyydessään. Hämmästyttävää oli kirjailijan taito tuoda esille erilaisia hahmoja, erilaisine sielunelämineen ja tarinoineen. Yksikään tarina ei ollut toisensa toistoa ja jokaisessa oli jotain oivaltavaa.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Oli hienoa huomata, että tainan ei tarvitse aina olla
pitkä antaakseen lukijalle elämyksen. Sen ei tarvitse olla täynnä
merkityksiä, piilomerkityksiä, viittauksia tai olla kirjailijan älykkyyden ja henkilökohtaisen sivistyksen mautonta esillepanoa.
Joskus parasta tekstiä on se, joka kuvailee todellista elämää,
todellisia ajatuksia, huomioi tätä päivää ja näkee kauas. </div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<b>Suosikkejani</b></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Kitkerä - aistimellinen teos - Posketon teksti </div>
<div style="color: #783f04;">
Vaari ja ravintola - teräviä huomioita</div>
<div style="color: #783f04;">
Maustepippuri - tragikoominen</div>
<div style="color: #783f04;">
Norsu! Norsu!-tunteikas tarina ruoan epäonnistumisesta ja kaikesta, nauratti</div>
<div style="color: #783f04;">
Apatosauruksen maa - inhimillinen, koskettava tarina</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Suosittelen lukijoille, jotka haluavat joskus lukea jotain muutakin kuin "vakavasti otettavia" tekstejä, jos haluat nauraa, jos haluat jotain mikä koskettaa. Toisaalta tekstit eivät sovi sellaiselle, joka haluaa lukea tekstejä ilman monimerkityksellisiä tarinoita. Jotain pureskeltavaa näissäkin oli. Jos tykkäät vinksahtaneista teksteistä - Apatosauruksen maa on sinun juttusi.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
****</div>
<br />
<span style="color: #783f04;">Tutustu kirjaan </span><a href="http://wsoy.fi/yk/products/show/83424" style="color: #783f04;" target="_blank">WSOY</a><span style="color: #783f04;">:n sivuilla</span>Kirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3616166829764707403.post-32554563736875074582012-01-28T04:41:00.000-08:002012-07-01T06:18:52.526-07:00Marie Darrieussecq - Sikatotta<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Menin kirjastoon ja pyysin hauskaa luettavaa. Olin ehkä sen päivän haastavin asiakas, sillä olen kuullut, että hauskoja kirjoja on loppujen lopuksi olemassa melko vähän ja onhan huumori monen mielestä melko henkilökohtainen asia. Eräs kirjastonhoitaja osasi kuitenkin suositella Darrieussecqin tarinaa minulle, mutta varoitteli samalla tarinan olevan joiltakin osin melko roisi. Olihan se. Ällöttäväkin. Mutta samalla nautittavimpia lukukokemuksia aikoihin. Tarina vie mennessään ensimmäisestä lauseesta alkaen.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<i>"Minun on pakko kirjoittaa tämä kirja vitkastelematta, sillä jos minut löydetään nykyisessä tilassani, kukaan ei kuuntele eikä usko minua" s. 7</i></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Lähtökohtana tarinassa on kafkamainen muodonmuutos, jossa Kafkan tarinaan erotuksena on se, että päähenkilö on nainen ja hän muuttuu siaksi. Kafkan Muodonmuutoksen ja tämän tarinan yhteisiä tekijöitä voisivat olla myös inhorealismi ja yhteiskuntakritiikki. Toisaalta kirjailija onnistuu mielestäni tempautumaan irti esikuvastaan jossain kirjan puolivälin jälkeen, jolloin tarina lähtee kulkemaan omia uriaan.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Nautin tarinasta todella paljon. Alkupettymyksen jälkeen loppuratkaisukin oli oikeastaan sopiva, kun sitä vähän aikaa mietiskeli. Tarinassa pelattiin paljon vastakohtien teemoilla esim.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
- toiveikkuus vs. epätoivo</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
- erilaisuus vs. samankaltaisuus</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Sikatotta etenee päähenkilön kokemusten kautta ja henkilöiden välistä dialogia on suhteellisen vähän. Päähenkilön sisäinen kamppailu on kiinostavaa ja välillä hänelle toivoisi tapahtuvan jotakin kääntentekevää, joka toisi hänelle toivoa. Teos on mieletön taidonnäyte ja osoitus siitä, kuinka 117 sivua voi joskua olla paljon enemmän kuin 1000 sivua. Taitavaa. Ällöttävää. Hauskaa. Mutta ennen kaikkea - luettavaa.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
*****</div>Kirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3616166829764707403.post-28458046094491249722011-11-13T22:45:00.000-08:002012-07-01T06:19:44.835-07:00John Christopher – Tripodien aika<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Olen viime aikoina lukenut paljon uudehkoja nuortenkirjoja ja kyllästyneenä samankaltaiseen kirjoitustyyliin päätin kokeilla jotain vähän vanhempaa. Pitkään kirjaston hyllyjen välissä hortoiltuani mieleeni muistui yksi seikkailu- ja scifikirjallisuuden helmi. Päätin siis viimein tarttua jo pitkään lukuhaaveenani olleeseen John Christopherin scifi-trilogia Tripodien aikaan. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Sarjassa seurataan Will nimisen pojan seikkailua läpi tuhoutuneen maailman, jossa tuntemattomat valloittajat ovat orjuuttaneet ihmiset. Tarinan ihmisten elämä pyörii agraaritalouden ja pelottavien tripodien määräysvallan ympärillä. Jokainen ihminen ”kapitetaan” neljäntenätoista syntymäpäivänään, jolloin hänestä tulee tripodien orja. Kapituksessa ihmisten päähän asennetaan ”kappi” – eräänlainen metalliverkko – joka säätelee ihmisen omaa tahtoa. Pienellä osalla ihmisiä kapitus ei kuitenkaan onnistu vaan heistä tulee vaeltajia. Hulluja, mieleltään vaillinaisia, jotka eivät pysty jäämään pitkäksi aikaa aloilleen. Nuori Will kokee orjuuttamisen läheltä, kun hänen paras ystävänsä muuttuu eri ihmiseksi kapittamisen jälkeen. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
<i>”-Miksi Tripodit vievät ihmiset kapitettaviksi? Mikä oikeus niillä on siihen? – Se tapahtuu parhaaksemme. – En tajua miksi. Minä haluaisin mieluummin olla mikä olen.” (Viimeinen tukikohta, s. 19.)</i></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Will pohtii alussa paljon toisen oikeutta puuttua toisen elämään. 13-vuotiaana häntä pelottaa seuraavana vuonna tapahtuva kapitus. Hän haluaisi olla vapaa ja olla vastuussa itse omasta elämästään. Tulevaisuus näyttää uhkaavalta kunnes paikkakunnalle saapuu vastarintaliikkeen edustaja, vaeltajaksi naamioitunut Ozymandias, joka saa Willin lähtemään pakomatkalle. Will tahtoo liittyä vastarintaliikkeeseen ja olla mukana vapauttamassa ihmiset kauhistuttavien tripodien mielivallasta. Matkaseurakseen hän saa ärsyttävän serkkunsa Henryn sekä myöhemmin tarinassa esiteltävän Guy Quillotin eli Kuikelon. Tripodien kolmessa osassa seurataan lähtökohtaisesti ystäväkolmikon seikkailuja maailmassa, jossa ihmisten aika on loppumaisillaan.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Sarjassa pyöritään paljon kolmijaottelun ympärillä. Ensimmäisestä osasta lähtien seurataan kolmen ystävyksen matkaa, orjuuttajien alukset kulkevat kolmella jalalla, tarina on jaettu kolmeen selkeään kokonaisuuteen ja niin edelleen. Tämän triangelin ympärillä on paljon muitakin seikkoja, mutta niistä kertominen paljastaisi osan sisällöstä joten en lähde avaamaan asiaa tämän enempää. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Ensimmäisessä osassa, Viimeinen tukikohta, keskitytään esittelemään ystäväkolmikko, kuljetaan heidän kanssaan Englannista kohti valkoisia vuoria, jossa vastarintaliike piileskelee. Kirjailija onnistuu maalailemaan lähes todentuntuisia kuvia ja tapahtumia maailmasta, jossa mitään meille normaalia ei ole enää jäljellä. Toisessa osassa, Lyijykaupunki, soluttaudutaan valloittajien kaupunkiin, jonka elinolosuhteet ja asukit poikkeavat paljon totutusta. Will kohtaa ystäviensä kanssa monia vastoinkäymisiä, joista läheskään kaikki eivät pääty onnellisesti. Kolmannessa ja viimeisessä osassa, Tulinen pyörre, käydään vihdoin taisteluun orjuuttajia vastaan. Teoksen kaikissa kolmessa matkustetaan enemmän tai vähemmän ympäri Eurooppaa, maita ei juuri mainita nimeltä ja rauniokaupunki kuvaukset laittavatkin aivonystyrät ankaraan testiin, kun lukiessa yrittää miettiä, mikä kaupunki kuvauksen kohteena mahtaa olla. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Kirjailija on saanut tarinoihinsa selvästi inspiraatiota myös Eurooppaa runnelleista maailmansodista, Holokaustista, Kylmästä sodasta, ylipäätään historiasta sekä 60-luvun teknisestä kehityksestä. Nykyihmistä jälkimmäisenä mainitun teeman ympärillä pyörivät asiat saavat luultavasti aikaan vähän huvittuneisuutta – ainakin itseäni jotkin asiat hymyilyttivät. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Tripodien aika on mielestäni aika ajoin jopa julma jos ajatellaan, että teokset on suunnattu nuorille lukijoille. Jotkin kohtaukset saisivat kukkahattutädit varmasti vaatimaan kirjan poistamista nuorten osastolta. Esimerkiksi kuoleman teemaa käsitellään lukijaa säästelemättä. Itse koin, että ne muutamat kamalat kohtaukset eivät kyllä oikeasti vedä vertoja sille, mitä nuoret näkevät nykyään tietokoneruudulta tai uutisista. Mielestäni kirja on välineenä sen verran armollinen, että jokainen voi säädellä omaa mielikuvitustaan ja täten myös rajojaan sen suhteen, mitä tarinasta saa irti. Siksi teos sopii mielestäni oikein hyvin myös nuorille.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Loppuratkaisusta täytyy mainita sen verran, että se oli itselleni täydellinen yllätys. Tunne oli kuin lukiessani Stephen Kingin Mustan Tornin loppuratkaisua – Eihän tämä näin voi oikeasti loppua! Yllätyksellisyyttä täytyy kuitenkin tässä yhteydessä arvostaa, sillä olen lukenut monia kirjoja, joissa on pyritty yllätykselliseen loppuratkaisuun, mutta joka kuitenkin paljastuu jo noin 50 sivua ennen loppua. Voin luvata, että Tripodien ajassa ei käy edellä mainitulla tavalla. Jännitys säilyy aivan viimeiselle riville saakka.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Päästessäni urakassa päätökseen, tunsin tutustuneeni vihdoinkin sellaiseen kirjasarjaan, joka kaikkien scifistä ja seikkailukirjallisuudesta kiinnostuneiden tulisi lukea. Luettavaa on noin 500 sivua, joka ei ole ylitsepääsemättömän paljon, kun koko tarina on jaettu kolmeen osaan. Vaikka teokset on selvästi suunnattu nuoremmille lukijoille, voi aikuinenkin saada teossarjasta todella irti jotain. Varsinkin historiallisten yhtymäkohtien vertailu oli oikein nautittavaa, jos vaikka kielellisesti teokset eivät kaikkia innostaisikaan. Joskus tarina vain on niin hyvä, että kömpelö (suomennos?) kirjoitustyyli jää häviölle.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
****</div>Kirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3616166829764707403.post-9601902624222839092011-11-13T22:38:00.000-08:002012-07-01T06:20:00.678-07:00Ally Condie - Tarkoitettu<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
Luen toisinaan myös nuortenkirjallisuutta. Ally Condien Tarkoitettu on yksi tällaisista. Etsiskelin kirjastosta jotain kevyttä lukemista ja eksyin tutkimaan nuorten uutuuskirjoja. Silmäiltyäni takakansitekstin - jaa-a... rakkautta...scifiä...dystopiaa...nääh - laskin teoksen takaisin hyllyyn. Mietiskeltyäni hetken, tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja nappasin sen mukaani. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Päähenkilö Cassia elää tulevaisuuden maailmassa, jossa kaikki on säädeltyä ja tarkkaa. Kaikki toimivat sääntöjen mukaan ja ne, jotka eivät toimi saavat varoituksen tai pahimmassa tapauksessa joutuvat ulos ihanneyhteiskunnastaan. Tarinan edetessä Cassialle ja monille muille alkaa käydä ilmi, että ihanneyhteiskunnassa on jotain pahasti vialla. Se maailma, jonka Cassia alussa tuntee, tulee lopussa vaihtumaan aivan joksikin muuksi. Merkittävintä on se, ettei hän alussa edes tiedä vaikuttavansa peruuttamattomasti muiden kohtalon ohessa myös omaansa. </div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Yhteiskunta määrittelee mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, mihin ammattiin he päätyvät, milloin he kuolevat ja kenen kanssa he päätyvät yksiin. Cassia on tarinan alussa 17-vuotias ja odottaa omaa parinvalintajuhlaansa. Hän saa tietää kuka tulee olemaan hänen kumppaninsa, mutta jotain menee pieleen ja hän saakin näkyviin pojan, Kyn, kuvan, jonka ei pitäisi olla parinvalintasysteemissä mukana. Virhe on virkamiesten mukaan huono sattuma ja Cassian pariksi onkin valikoitu hänen lapsuuden ystävänsä Xander. Cassia alkaa kuitenkin epäillä valintaa ja monien sattumien kautta ystävystyy Kyn kanssa. Cassialle selviää tarinan edetessä, ettei kaikki ole miltä näyttää ja että, hänen on lopulta valittava tie, jota hän haluaa kulkea.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
<b>” Mulla olis yks juttu. – No mikä? – Mä kerron huomenna.”</b></div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Teos on mukava sekoitus teiniromanssia ja tulevaisuuden maailman kuvausta. Toki teoksessa käydään läpi kaikki rakkaus- ja scifikirjallisuuden kliseet, mutta se miten niistä kerrotaan, on mielenkiintoista. Lukija koukutetaan hienosti mukaan tarinan ja mielenkiintoisten henkilöhahmojen avulla. Tämän kappaleeni otsikko kertoo sisällöstä ja henkilöhahmoista mielestäni oleellisimman, eli niistä kerrotaan, mutta vain sen verran, että lukija jää odottamaan lisää. Ärsyttävää eikö? Vaikka teemana on selvästi dystopia, ei se tee tarinasta raskasta. Yllättävää kyllä teos on erittäin helppolukuinen. Vasta John Christopherin Tripodien ajan lukeneena, voisin sanoa, että Christopherin dystopiakuvaus oli paljon raskaampi ja kouriintuntuvampi. Vertailua ei kuitenkaan voi viedä pitkälle, sillä Christopherin trilogia on luettavissa kokonaisuudessaan ja Condien Tarkoitettu vasta aloittaa trilogian. On mielenkiintoista nähdä miten tarina tulee kehittymään.</div>
<div style="color: #783f04; text-align: justify;">
<br />
Ärsyttävää lukijan kannalta on myös se - kuten kerroin - teos aloittaa trilogian. Alun paatoksesta ylitse päästyään huomaa nimittäin tempautuvansa Cassian tarinaan mukaan. Tästä seurauksena on tietenkin halu päästä lukemaan heti se seuraava osa – joka ilmestyy ehkä parin vuoden sisällä. Entäs sitten se viimeinen? Suosittelenkin, että jos olet kärsimätön lukija, niin odota ihmeessä kaikkien osien ilmestymistä. </div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Entäs suosittelut sitten? Kirja löytyy tosiaan kirjastoni lasten- ja nuortenosastolta, mutta en näe syytä miksei joku ns. aikuinenkin voisi lukea teoksen. Kriteereinä voisivat olla esim. sujuvasti etenevä tarina, selkeät lauserakenteet, jotka eivät tee lukukokemuksesta ärsyttävää, koukuttava juoni ja suhteellisen kepeä aihe. Kirja menee mukavana iltapäivälukemisena, jos on kyllästynyt raskaisiin aiheisiin. Vähän scifiä lukeneelle kirja voisi olla ihan leppoisa aloitus. Parempia dystopia/scifitarinoita olen toki lukenut, mutta ei tämä ihan suohon polkemis-tavaraakaan ollut.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
***</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Tutustu kirjan tietoihin <a href="http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513158101/" target="_blank">Tammen</a> sivuilla.</div>Kirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3616166829764707403.post-3383690036708626182011-11-13T22:32:00.000-08:002012-07-01T06:20:19.349-07:00Mathias Malzieu - Sydämen mekaniikka<div style="color: #783f04;">
Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi perusteluni sille, miksi tätä kirjaa ei lukisi ”Erkki venäläinenkään”. Ok. Viehätyin kannesta ja teoksen ulkoasusta. Kirjan takakansiteksti oli lyhyt ja ei aiheuttanut ainakaan itsessäni mitään suurta halua tarttua kirjaan. Jätinkin sen ensimmäisen kerran hiplailun jälkeen kirjaston uutuushyllyyn, mutta lukemisen tuskassani – ikäväkseni – otin sen seuraavan kerran mukaan. Teos liittyy kirjan sisäkansien mukaan ranskalaisen Dionysos-bändin konseptialbumiin ja siitä on tulossa Luc Bessonin tuottama 3D-animaatio. En tunne bändin musiiikkia, enkä näin ollen voi kertoa, onko teos nyt siitä näkökulmasta onnistunut, mutta luettuani teoksen voin kyllä nähdä animaatioyhteyden. Itsenäisenä tarinana kirja ei kuitenkaan tehnyt minuun muuta kuin negatiivisen vaikutuksen. </div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Kyseessä on vinksahtanut rakkaustarina, jossa on erään arvostelun mukaan maagisen realismin elementtejä. Maagiseen realismiin muiden kirjailijoiden kautta tutustuneena voisin sanoa, että teos on enemmän kuvaelma mielikuvituksesta, kuin puhdasta maagista realismia. Teoksen kieli on töksähtelevää ja kielikuvat niin kuluneita, kliseisiä ja huonoja, että mieleni teki dumpata kirja jo aikaa ennen viimeistä sivua. Teoksessa on käytetty aika vähän dialogia – onneksi, sillä se vähä mitä sitä on, on suorastaan kammottavan huonoa - ja tarina etenee päähenkilön tunnemaailman, sisäisen monologin ja osittain karkeasti kuvattujen ympäristön vaihdoksien kautta.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Luulin aluksi kirjaa nuortenkirjaksi, mutta se on ilmeisesti suunnattu aikuisille, sillä löysin sen aikuisten uutuushyllyssä. Itsenäisenä tarinana teos on yksinkertaisesti liian lapsellinen ja outo, jotta sitä voisi suositella kummallekaan ryhmälle. Suosittelut voisi tehdä ainoastaan 1) sellaiselle, joka lukee mielellään rokkareiden kirjoittamia teoksia, 2) on kiinnostunut yksinkertaisesti huonosti kirjoitetusta tekstistä tai 3) on ylipäätään kiinnostunut kaikesta, mitä tämän kirjan tekijä on elämässään tehnyt – suosittelen siis Malzieun faneille. </div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<b>Esimerkkejä kliseistä:</b></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<i>”Olen kuin Kristoffer Kolumbus! Katujen kiemurainen labyrintti vetää minua puoleensa kuin magneetti.”</i></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<i>”Silloin jokin naksahtaa päässäni. Vuosikausien tukahdetut haaveet, pidätelty raivo, nöyryytykset, kaikki tulvahtaa pintaa. Pato on murtumaisillaan. En pysty enää pidättelemään.”</i></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<i>”Hän liikkuu kuin robotti, kulmikkaasti mutta samalla sirosti. Hän puhuu nopeasti, ja kädet säestävät hänen puhettaan elävinä huutomerkkeinä.”</i></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<i>”Rakkauden kolikon kääntöpuoli näyttää synkät sävynsä, ja huomaan tuntevani itsekin mustasukkaisuutta!"</i></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Teos pursuaa edellisen kaltaisia lauseita, joka ei tee lukemisesta millään tasolla nautittavaa kokemusta. Teoksen teemana on rakkaustarina, mutta rehellisesti sanottuna – olen lukenut vähemmän kliseisiä rakkaustarinoita jopa tunnetuilta rakkausromaanien kirjoittajilta! Toki vastaanväittäjiä aiheesta varmaan on. Minulle tämä ei vain toiminut. Piste. Tai ennemminkin – puolikas.</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
½ *</div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
<br /></div>
<div style="color: #783f04;">
Tutustu kirjan tietoihin kustantajan <a href="http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=8485" target="_blank">Gummerus</a> Kustannuksen sivuilla.</div>Kirjakettuhttp://www.blogger.com/profile/01432802384881109764noreply@blogger.com0