Marie Darrieussecq - Sikatotta

Menin kirjastoon ja pyysin hauskaa luettavaa. Olin ehkä sen päivän haastavin asiakas, sillä olen kuullut, että hauskoja kirjoja on loppujen lopuksi olemassa melko vähän ja onhan huumori monen mielestä melko henkilökohtainen asia. Eräs kirjastonhoitaja osasi kuitenkin suositella Darrieussecqin tarinaa minulle, mutta varoitteli samalla tarinan olevan joiltakin osin melko roisi. Olihan se. Ällöttäväkin. Mutta samalla nautittavimpia lukukokemuksia aikoihin. Tarina vie mennessään ensimmäisestä lauseesta alkaen.

"Minun on pakko kirjoittaa tämä kirja vitkastelematta, sillä jos minut löydetään nykyisessä tilassani, kukaan ei kuuntele eikä usko minua" s. 7

Lähtökohtana tarinassa on kafkamainen muodonmuutos, jossa Kafkan tarinaan erotuksena on se, että päähenkilö on nainen ja hän muuttuu siaksi. Kafkan Muodonmuutoksen ja tämän tarinan yhteisiä tekijöitä voisivat olla myös inhorealismi ja yhteiskuntakritiikki. Toisaalta kirjailija onnistuu mielestäni tempautumaan irti esikuvastaan jossain kirjan puolivälin jälkeen, jolloin tarina lähtee kulkemaan omia uriaan.

Nautin tarinasta todella paljon. Alkupettymyksen jälkeen loppuratkaisukin oli oikeastaan sopiva, kun sitä vähän aikaa mietiskeli. Tarinassa pelattiin paljon vastakohtien teemoilla esim.

- toiveikkuus vs. epätoivo

- erilaisuus vs. samankaltaisuus

Sikatotta etenee päähenkilön kokemusten kautta ja henkilöiden välistä dialogia on suhteellisen vähän. Päähenkilön sisäinen kamppailu on kiinostavaa ja välillä hänelle toivoisi tapahtuvan jotakin kääntentekevää, joka toisi hänelle toivoa. Teos on mieletön taidonnäyte ja osoitus siitä, kuinka 117 sivua voi joskua olla paljon enemmän kuin 1000 sivua. Taitavaa. Ällöttävää. Hauskaa. Mutta ennen kaikkea - luettavaa.

*****

John Christopher – Tripodien aika

Olen viime aikoina lukenut paljon uudehkoja nuortenkirjoja ja kyllästyneenä samankaltaiseen kirjoitustyyliin päätin kokeilla jotain vähän vanhempaa. Pitkään kirjaston hyllyjen välissä hortoiltuani mieleeni muistui yksi seikkailu- ja scifikirjallisuuden helmi. Päätin siis viimein tarttua jo pitkään lukuhaaveenani olleeseen John Christopherin scifi-trilogia Tripodien aikaan.

Sarjassa seurataan Will nimisen pojan seikkailua läpi tuhoutuneen maailman, jossa tuntemattomat valloittajat ovat orjuuttaneet ihmiset. Tarinan ihmisten elämä pyörii agraaritalouden ja pelottavien tripodien määräysvallan ympärillä. Jokainen ihminen ”kapitetaan” neljäntenätoista syntymäpäivänään, jolloin hänestä tulee tripodien orja. Kapituksessa ihmisten päähän asennetaan ”kappi” – eräänlainen metalliverkko – joka säätelee ihmisen omaa tahtoa. Pienellä osalla ihmisiä kapitus ei kuitenkaan onnistu vaan heistä tulee vaeltajia. Hulluja, mieleltään vaillinaisia, jotka eivät pysty jäämään pitkäksi aikaa aloilleen. Nuori Will kokee orjuuttamisen läheltä, kun hänen paras ystävänsä muuttuu eri ihmiseksi kapittamisen jälkeen.

”-Miksi Tripodit vievät ihmiset kapitettaviksi? Mikä oikeus niillä on siihen? – Se tapahtuu parhaaksemme. – En tajua miksi. Minä haluaisin mieluummin olla mikä olen.” (Viimeinen tukikohta, s. 19.)

Will pohtii alussa paljon toisen oikeutta puuttua toisen elämään. 13-vuotiaana häntä pelottaa seuraavana vuonna tapahtuva kapitus. Hän haluaisi olla vapaa ja olla vastuussa itse omasta elämästään. Tulevaisuus näyttää uhkaavalta kunnes paikkakunnalle saapuu vastarintaliikkeen edustaja, vaeltajaksi naamioitunut Ozymandias, joka saa Willin lähtemään pakomatkalle. Will tahtoo liittyä vastarintaliikkeeseen ja olla mukana vapauttamassa ihmiset kauhistuttavien tripodien mielivallasta. Matkaseurakseen hän saa ärsyttävän serkkunsa Henryn sekä myöhemmin tarinassa esiteltävän Guy Quillotin eli Kuikelon. Tripodien kolmessa osassa seurataan lähtökohtaisesti ystäväkolmikon seikkailuja maailmassa, jossa ihmisten aika on loppumaisillaan.

Sarjassa pyöritään paljon kolmijaottelun ympärillä. Ensimmäisestä osasta lähtien seurataan kolmen ystävyksen matkaa, orjuuttajien alukset kulkevat kolmella jalalla, tarina on jaettu kolmeen selkeään kokonaisuuteen ja niin edelleen. Tämän triangelin ympärillä on paljon muitakin seikkoja, mutta niistä kertominen paljastaisi osan sisällöstä joten en lähde avaamaan asiaa tämän enempää.

Ensimmäisessä osassa, Viimeinen tukikohta, keskitytään esittelemään ystäväkolmikko, kuljetaan heidän kanssaan Englannista kohti valkoisia vuoria, jossa vastarintaliike piileskelee. Kirjailija onnistuu maalailemaan lähes todentuntuisia kuvia ja tapahtumia maailmasta, jossa mitään meille normaalia ei ole enää jäljellä. Toisessa osassa, Lyijykaupunki, soluttaudutaan valloittajien kaupunkiin, jonka elinolosuhteet ja asukit poikkeavat paljon totutusta. Will kohtaa ystäviensä kanssa monia vastoinkäymisiä, joista läheskään kaikki eivät pääty onnellisesti. Kolmannessa ja viimeisessä osassa, Tulinen pyörre, käydään vihdoin taisteluun orjuuttajia vastaan. Teoksen kaikissa kolmessa matkustetaan enemmän tai vähemmän ympäri Eurooppaa, maita ei juuri mainita nimeltä ja rauniokaupunki kuvaukset laittavatkin aivonystyrät ankaraan testiin, kun lukiessa yrittää miettiä, mikä kaupunki kuvauksen kohteena mahtaa olla. 

Kirjailija on saanut tarinoihinsa selvästi inspiraatiota myös Eurooppaa runnelleista maailmansodista, Holokaustista, Kylmästä sodasta, ylipäätään historiasta sekä 60-luvun teknisestä kehityksestä. Nykyihmistä jälkimmäisenä mainitun teeman ympärillä pyörivät asiat saavat luultavasti aikaan vähän huvittuneisuutta – ainakin itseäni jotkin asiat hymyilyttivät.

Tripodien aika on mielestäni aika ajoin jopa julma jos ajatellaan, että teokset on suunnattu nuorille lukijoille. Jotkin kohtaukset saisivat kukkahattutädit varmasti vaatimaan kirjan poistamista nuorten osastolta. Esimerkiksi kuoleman teemaa käsitellään lukijaa säästelemättä. Itse koin, että ne muutamat kamalat kohtaukset eivät kyllä oikeasti vedä vertoja sille, mitä nuoret näkevät nykyään tietokoneruudulta tai uutisista. Mielestäni kirja on välineenä sen verran armollinen, että jokainen voi säädellä omaa mielikuvitustaan ja täten myös rajojaan sen suhteen, mitä tarinasta saa irti. Siksi teos sopii mielestäni oikein hyvin myös nuorille.

Loppuratkaisusta täytyy mainita sen verran, että se oli itselleni täydellinen yllätys. Tunne oli kuin lukiessani Stephen Kingin Mustan Tornin loppuratkaisua – Eihän tämä näin voi oikeasti loppua! Yllätyksellisyyttä täytyy kuitenkin tässä yhteydessä arvostaa, sillä olen lukenut monia kirjoja, joissa on pyritty yllätykselliseen loppuratkaisuun, mutta joka kuitenkin paljastuu jo noin 50 sivua ennen loppua. Voin luvata, että Tripodien ajassa ei käy edellä mainitulla tavalla. Jännitys säilyy aivan viimeiselle riville saakka.

Päästessäni urakassa päätökseen, tunsin tutustuneeni vihdoinkin sellaiseen kirjasarjaan, joka kaikkien scifistä ja seikkailukirjallisuudesta kiinnostuneiden tulisi lukea. Luettavaa on noin 500 sivua, joka ei ole ylitsepääsemättömän paljon, kun koko tarina on jaettu kolmeen osaan. Vaikka teokset on selvästi suunnattu nuoremmille lukijoille, voi aikuinenkin saada teossarjasta todella irti jotain. Varsinkin historiallisten yhtymäkohtien vertailu oli oikein nautittavaa, jos vaikka kielellisesti teokset eivät kaikkia innostaisikaan. Joskus tarina vain on niin hyvä, että kömpelö (suomennos?) kirjoitustyyli jää häviölle.

****

Ally Condie - Tarkoitettu

Luen toisinaan myös nuortenkirjallisuutta. Ally Condien Tarkoitettu on yksi tällaisista. Etsiskelin kirjastosta jotain kevyttä lukemista ja eksyin tutkimaan nuorten uutuuskirjoja. Silmäiltyäni takakansitekstin - jaa-a... rakkautta...scifiä...dystopiaa...nääh - laskin teoksen takaisin hyllyyn. Mietiskeltyäni hetken, tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja nappasin sen mukaani.

Päähenkilö Cassia elää tulevaisuuden maailmassa, jossa kaikki on säädeltyä ja tarkkaa. Kaikki toimivat sääntöjen mukaan ja ne, jotka eivät toimi saavat varoituksen tai pahimmassa tapauksessa joutuvat ulos ihanneyhteiskunnastaan. Tarinan edetessä Cassialle ja monille muille alkaa käydä ilmi, että ihanneyhteiskunnassa on jotain pahasti vialla. Se maailma, jonka Cassia alussa tuntee, tulee lopussa vaihtumaan aivan joksikin muuksi. Merkittävintä on se, ettei hän alussa edes tiedä vaikuttavansa peruuttamattomasti muiden kohtalon ohessa myös omaansa.

Yhteiskunta määrittelee mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, mihin ammattiin he päätyvät, milloin he kuolevat ja kenen kanssa he päätyvät yksiin. Cassia on tarinan alussa 17-vuotias ja odottaa omaa parinvalintajuhlaansa. Hän saa tietää kuka tulee olemaan hänen kumppaninsa, mutta jotain menee pieleen ja hän saakin näkyviin pojan, Kyn, kuvan, jonka ei pitäisi olla parinvalintasysteemissä mukana. Virhe on virkamiesten mukaan huono sattuma ja Cassian pariksi onkin valikoitu hänen lapsuuden ystävänsä Xander. Cassia alkaa kuitenkin epäillä valintaa ja monien sattumien kautta ystävystyy Kyn kanssa. Cassialle selviää tarinan edetessä, ettei kaikki ole miltä näyttää ja että, hänen on lopulta valittava tie, jota hän haluaa kulkea.

” Mulla olis yks juttu. – No mikä? – Mä kerron huomenna.”

Teos on mukava sekoitus teiniromanssia ja tulevaisuuden maailman kuvausta. Toki teoksessa käydään läpi kaikki rakkaus- ja scifikirjallisuuden kliseet, mutta se miten niistä kerrotaan, on mielenkiintoista. Lukija koukutetaan hienosti mukaan tarinan ja mielenkiintoisten henkilöhahmojen avulla. Tämän kappaleeni otsikko kertoo sisällöstä ja henkilöhahmoista mielestäni oleellisimman, eli niistä kerrotaan, mutta vain sen verran, että lukija jää odottamaan lisää. Ärsyttävää eikö? Vaikka teemana on selvästi dystopia, ei se tee tarinasta raskasta. Yllättävää kyllä teos on erittäin helppolukuinen. Vasta John Christopherin Tripodien ajan lukeneena, voisin sanoa, että Christopherin dystopiakuvaus oli paljon raskaampi ja kouriintuntuvampi. Vertailua ei kuitenkaan voi viedä pitkälle, sillä Christopherin trilogia on luettavissa kokonaisuudessaan ja Condien Tarkoitettu vasta aloittaa trilogian. On mielenkiintoista nähdä miten tarina tulee kehittymään.

Ärsyttävää lukijan kannalta on myös se - kuten kerroin - teos aloittaa trilogian. Alun paatoksesta ylitse päästyään huomaa nimittäin tempautuvansa Cassian tarinaan mukaan. Tästä seurauksena on tietenkin halu päästä lukemaan heti se seuraava osa – joka ilmestyy ehkä parin vuoden sisällä. Entäs sitten se viimeinen? Suosittelenkin, että jos olet kärsimätön lukija, niin odota ihmeessä kaikkien osien ilmestymistä.

Entäs suosittelut sitten? Kirja löytyy tosiaan kirjastoni lasten- ja nuortenosastolta, mutta en näe syytä miksei joku ns. aikuinenkin voisi lukea teoksen. Kriteereinä voisivat olla esim. sujuvasti etenevä tarina, selkeät lauserakenteet, jotka eivät tee lukukokemuksesta ärsyttävää, koukuttava juoni ja suhteellisen kepeä aihe. Kirja menee mukavana iltapäivälukemisena, jos on kyllästynyt raskaisiin aiheisiin. Vähän scifiä lukeneelle kirja voisi olla ihan leppoisa aloitus. Parempia dystopia/scifitarinoita olen toki lukenut, mutta ei tämä ihan suohon polkemis-tavaraakaan ollut.

***

Tutustu kirjan tietoihin Tammen sivuilla.